Eilen illalla puoli seitsemän aikaan menin Annille sen rippijuhliin. Oli tosi mukava nähä pitkästä aikaa ja jutella sekä ottaa kuvia ihan rauhassa! Rippijuhlien jälkeen mentiin kaupungille pyöräillen, josta sitten jatkettiin matkaa muualle.
Musta eioo kuulunut ehkä pariin viikkoon mitään, ja vihdoinkin mulle on tälle poissaolemiselle jokin syy - saatiin nimittäin kesätöitä mansikkamaalta Annin kanssa. Mansikanpoiminta on ollut mulla jo aika pitkään ajatuksissa rahanhankinnan puolesta ja saatiin sitten yllättävän helposti paikka meille kahdelle :-) Ensimmäiset päivät olivat kauheimmat, mutta nyt ei tunnu melkeempä missään enään. Pyöräillään joka päivä yhteensä 14km, kun pyöräillään viereiseen kuntaan ja takaisin.
Yritän tosiaan kirjotella mahdollisimman usein, pitkälti tää postaustahti määräytyy jaksamisien mukaan.
Mun on pitänyt jo kauan esitellä teille pari laukkua, joten täältä tulloo! ;-)
Ostin tän just vähän aika sitten Seppälästä. Oon suurinpiirtein jo kuukauden kuolannut laukkua ja kun näin tän viimesen kappaleen alennuksessa, mun oli pakko ostaa tää! Katotaan miten tää tulee sitten kestäämään, materiaali vaikuttaa ihan ok:lta....
Tän söpön laukun hankin kesäkuun lopussa kirpparilta. Hintaa löytyi sen 5 euroa, eikä hinta todellakaan kirpaissut lompakossa :-) Itse oon supertyytyväinen tähän, en oo vaan pahemmin ehtiny käyttää tätä!
Siinä oli siis laukun esittely! Jottei postaus jäisi lyhkäiseksi, aattelin vielä lisätä pari kuvaa siitä, kun kävin tänään teettämässä Millan kanssa kuvia, sekä myös ostamassa kehyksiä niille juuri teettämille kuville:
ihana blogi ja ootte kauniita! :-) kurkkaato: lifeinmyeyes--hilkku.blogspot.fi
VastaaPoistakiitos paljon :-) ! juu käyn kurkkaamassa
Poistatiesitkö että anni on reikäperse
VastaaPoista-paavo
eihän se voi olla
PoistaNyt paavo! Oon joutunut kestämään sun touhujas tarpeeksi kauan, Teit pienen pommituksen blogiini ja ajattelin sen olleen pientä vitsin heittoa, mutta nyt kun eksyin tänne tuttavani blogiin ja näin tämän kommentin.... Voi huh huh Paavo, olet vajonnut liian alas. Toivon todella, että menisit muualle ja jättäisit meidät rauhaan.
Poistaterv. nimeltämainitsematonreikäperse
mutta kun minä olen kiinnostunut reikäperseistä
Poista-paavo
Olen samaa mieltä kuin Anni! Mene muuaalle häiritsemään ja pommittelemaan mielummin muita reikäpersebloggaajia! Ketään ei kiinnosta
PoistaHei Paavo!
PoistaOlen syvällisesti pettynyt sinun käytökseesi, ja olen myös ottanut tämän kovana paikkana omaa housu tragediaani kohtaan.
onko sinulla oikeasti reikä perseessä?
Poista-paavo